fi_activeense

Tiesitkö, että...

Multiprint perustettiin 1962 yksityisenä yrityksenä kanta-Helsinkiin.  Yrityksen nimi on johdettu silloisen vallankumouksellisen painokoneen merkistä. Sähköinen tilausjärjestelmä painotöiden hallintaan otettiin käyttöön jo 1997!

Karhukopio taas syntyi partiolippukunnan etsiessä keinoja kartuttaa käyttövarojaan. Kopiopalveluilla tiedettiin olevan kysyntää, joten vuonna 1962 perustettiin Karhu-Kopio. Kopiokone hankittiin käytettynä ja asiakkaat työelämässä olevista partiolaisista. Pääpaikka oli Turussa Käsityöläiskadulla, josta lähetti mopedilla vei töitä asiakkaille.

multiprintwww_lehti

Multiprint jatkaa valtionhallinnon puitesopimustoimittajana

Hanselin kilpailutus painatus- ja tulostuspalveluista on ratkennut ja Multiprint valittiin toimittajaksi uudelle sopimuskaudelle 2010-2014. Hanselin ja sopimustoimittajien yhteinen tavoite: Palvella asiakkaita.

Hansel toimii julkisista hankinnoista annetun lain tarkoittamana valtion yhteishankintayksikkönä ja vastaa koko valtionhallinnon kattavien hankintojen kilpailuttamisesta sekä huolehtii sopimusten tekemisestä ja niiden ylläpidosta.

Multiprint tuottaa valtionhallinnon yksiköille monipuolisia painatus- ja tulostuspalveluja. Multiprintillä on palvelujen tuottamiseen valtakunnan laajuinen organisaatio: toimimme 14 kaupungissa yhteensä 330 henkilön voimalla.

Valtionhallinnon yksiköt: ottakaa yhteyttä, kerromme mielellämme lisää palvelujen toteutuksesta.

Lisätietoja: Jorma Nylander (puh. 040 556 0494, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen )

 
Copyright © 2010 Multiprint Oy




tekninen_pieni
paino_pieni_2
markkinointiviestinta_pieni_2
tallenne_pieni_2